torstai 30. toukokuuta 2013

The Day Of

 Kesätöitä tehdessä vapaapäivillä on jotenkin ihan erilainen arvo kuin opiskellessa. Ja varsinkin kun ulkona on liki 30 astetta lämmintä! Eilen sonnustauduin uusin vihreisiin biksuihin ja suuntasin viereisen järven rantaan kylpemään auringossa. Biksut on H&M:stä ja aurinkolasit on ne jo varmasti tutuksi tulleet Mangon lasit.


Illalla grillattiin ja hengailtiin kaveriporukalla. Aurajuustotäytteiset ja pekoniin käärityt paprikat olivat todella herkullisisa! Lisäksi grillasimme maissia, kesäkurpitsaa, makkaraa ja pihvejä. Pöytään kannettiin myös hedelmiä ja muuta pientä naposteltavaa.



Mummi lähetti mulle jälleen espanjalaisen Voguen. En ole ehtinyt vielä lukea sitä, mutta hauskaa on, että sen mukana tuli myös aika paksu kauneus-liite. Tuplasti luettavaa ja kielitreeniä!
 

Lehden mukana  tuli See by Chloén tuoksunäyte. Ihanan herkkä ja aistikas tuoksu, jossa on kevyt vanilijainen vivahde. Tää menee ehdottomasti uusien toivetuoksujen kärkeen!
 

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Short Casual

Tässä olisi pari kuvaan eilisestä työasusta - short casual. Mustat shortsit sopivat hyvin asiakaspalveluun ja ovat päällä mukavat. Sininen paita taas on asiallinen ja tyylikäs. Bad hair day pakotti laittamaan hiukset nutturalle, mutta siitäkös tuli ihan hauskan näköinen! Snö of Swedenin keltainen rannekoru on hauska pirteä lisä kokonaisuuteen.  


  Nahkainen satulalaukku on parin vuoden takainen kirpparilöytö, ja mikä löytö olikaan! Tällä asenteella on sitten hyvä tehdä kesätöitä!


Paita: Mango
Shortsit: H%M
Laukku: Kirpparilta
Rannekoru: Snö of Sweden
Kello: Guess
Korvakorut: Glitter

Millainen on sun mielestä kiva ja tyylikkään kesäinen työasu?

PS. Kiitos Mari, kun autoit mua onnetonta näissä kuvajutuissa!

In the Red Dress Vol. II

Lauantaisen punaisen mekon innoittamana laitetaan vähän lisää ihania punaisia asuja peliin! Ihan hulluna Jennifer Lopez-fanina oon tietysti popittanut uutta Live it Up -biisiä edes takaisin ja tietysti tsiigaillut musavideotakin. Aivan ihanien höyhen- ja ranta-asujen lisäksi videolla on tietysti kuumaakin kuumempi punainen body-asu valtavilla plyymihihoilla. Ja kokonaisuuden kruunaa vielä mielettömät punaiset saappaat, jotka ylettävät yli puolen reiden!

Tässä on siis tuo kyseinen musavideo: 


Ja sitten sama biisi Billboard Music Awardseissa. Mikä show!


Punaisessa asussa on selvästi havaittavissa Flashdance-elokuvan inspiraatio! Mielenkiintoisintahan tässä on se, että Flashdance on innoittanut Jenniferiä jo paljon aiemmin, nimittäin I'm Glad -kappaleen (2003) musavideo on täysi lyhyttaltiointi elokuvasta. Seksikkäästä punaisesta asusta on selkeästi moneen, ja monta kertaa!



tiistai 28. toukokuuta 2013

In the Red Dress

Tässä olisi sitten asukuvia lauantai-illalta. Kuvia on nyt tosi monta, mutta olin asuun niin ihastunut, että kyllä sitä kannattaakin esitellä! Kokonaisuus syntyi Remongtonin kihartimella tehdyistä suurista kiharoista, räväkästä mekosta, kevyistä koruista, näytävästä laukusta ja hiumista koroista.



Mekko: Mango
Kengät: Friis & Company
Laukku: Guess
Kello: Guess
Sormus: Spirit Store
 


Meikiksi valitsin vahvat rajaukset ja utuisen luomivärin. Punainen mekko on itsessään niin show stopper, ettei se vaadi seurakseen mitään yliampuvaa tai raskasta. Hehkuva iho ja kevyt puna poskilla viimeistelee kokonaisuuden. 



Viilenevä kesäilta tarvitsi seurakseen jakun ja huivin. Vero Modan vyötäröltä leikattu jakku korostaa mekon peplum-helmaa ja I amin mustavalkoinen huivi sointuu ihanasti käsilaukkuun. 


Vielä lähikuvaa Friis & Companyn pumpien elävästä pintakuviosta. Eläinprintit tai sen tyyliset harvemmin innostavat mua, mutta nämä on aivan mahtavat!


maanantai 27. toukokuuta 2013

Go green!

Lauantaina otettiin Marin kanssa suunnaksi keskusta ja kevyt shoppailu. Poljettiin ihanassa lämpimässä tuulessa ja nautittiin maisemista. Kaupoista löydettiin vaikka mitä (mikä yllätys)! Olin toivonu löytäväni jonkun ihanan rannekorun, mutta se jäi vielä odottamaan tulevaa. Sen sijaan mukaan tarttui H&M:stä ihanat vihreät bikinit, persikan värinen neuletakki ja sininen pilkkumekko. Niistä matskua myöhemmin.
 
Shoppailu on raskasta ja pitäähän naistenkin syödä, joten käytiin lounaalla Yuki Sushissa. Terassille ei tuullut ja siinä oli tosi lämmin, mutta pakkohan auringosta on nauttia silloin kun se paistaa!


Viiden makin ja viiden nigrin herkullinen annos oli näyttävä ja täyttävä. Nam!
 

Jokaisen kesän on oltava jäätelökesä, vaikka jo toukokuussakin, ja niinpä me napattiin Rotuaarin pallolla jäätelöpallot. Minttusuklaa on aina takuuvarma valinta.
 

Ihana Ainolan puisto on puhjennut kukkaan eikä mekään voitu vastustaa sen loistoa. Niinpä otettiin vähän asukuvia vihreästä mekosta vihreässä ympäristössä. Kyllä vihreä on kesän väri! Tämä mekko on nyt se Lindexin Penelope Cruz -malliston pitsiunelma, josta oon laittanut vähän kuvia jo aiemmin. Se on kesämekko parhaimmillaan.
 



Mekko: Lindex
Balleriinat: Friis & Company
Laukku: Guess
Aurinkolasit: Mango
Kello: Guess
Korvakorut: Pieces
Sormus: Glitter


Ilta-auringossa

 Tässä hieman tunnelmia perjantailta. Lukiokaverini Nelli tuli käymään Oulussa ja myös Mari saapui alkuillasta. Käytiin porukalla syömässä 45:n Fajitas Fridayssa, koska pitihän etelän tyttöset tutustuttaa oululaisiin erikoisuuksiin :) Aurinko houkutteli meidät istuskelemaan Kiikeliin, jonne oli löytänyt tiensä myös monet muut nuoret ja riehakkaat!

 



Mekko: Mango
Kengät: Friis & Company
Laukku: Guess
Aurinkolasit: Mango
Kello: Guess
Sormus: Glitter
Korvakorut: H&M


Vietin Marin kanssa mitä ihanimman tyttöjenviikonlopun shoppallen, lämmöstä nauttien ja tottakai herkutellen!  Lisää kuvia ja tunnelmia vielä tänään ja huomenna!

torstai 23. toukokuuta 2013

V-manikyyri

Kiitos viime postauksen kuvapalautteesta, kokeillaan nyt vähän isompia kuvia :) Kesäkuun Costume tuli jo viime keskiviikkona, mutta postaampa nyt sit siitä, koska monen mielenkiintoisen muotijutun lisäksi siellä on hauska kynsien lakkausohje, nimittäi v-manikyyri sivulla 98. Väineeksi kaksi eri väristä lakkaa ja teippipaloja.
 

 
Kokeilin Maybellinen Colorama Mini -lakoilla. Lopputulos oli vähän sottainen, mutta ihan söpö. Noi Colorama-lakat ei varmaan laadultaan oo ihan huippua tai sitten ne on ollut kuivimassa mulla säilössä liian kauan.
 

 
Tänään oli eka kesätyöpäivä, joten halusin eilen laittaa kynnet siistiksi. Tein siis v-manikyyrin ohkasempaa teippiä käyttäen ja lakaksi valitsi Goshin lakat. Eli pohjalle vaalea lakka (sävy 595 Miss Sweety), annoin kuivia, laitoin teippipalat päälle ja levitin oranssin lakan (sävy 570 Peachy). Annoin taas kuivua hetken ja otin teippipalat pois. Lopputulos oli aika kiva!
 




 
 Pakko vähän fiilistellä, kuinka kivaa on syödä päivällistä aurinkoisella parvekkeella. Eilen laitoin vihreitä papuja ja parsakaalia marinoitujen possusuikaleiden ja makeiden kirsikkatomaattien kera. Nam!
 

 
 
 

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Laukut, asento!

Jatketaan puolittain sisustusteemalla. Mulla oli nimittäin viime syksynä ongelma käsilaukkujen kanssa: ne on kauniita ja ihania, mutta millään pöydällä ei ollut tilaa kaikille. Silloin ne olisi ollut myös Freyan hampaiden ulottuvissa! Ja kaapissa on niin hölmöä säilyttää, kun vaihtolaukku ei silloin ole vältämättä minuutin sadasosassa saatavilla. Sitten sain joltain idean laittaa laukut roikkumaan esille, ja mikä olisikaan ollut siihen tarkotukseen sopivampi väline kuin Ikean oviin tarkoitetut koukut? Tilasin tässä pari viikkoa sitten parin lisää, ja nyt kaikki laukut on kauniisti esillä makuuhuoneen kaappirivissä - entistä tilavammin.
 

 
Keskellä oranssi Accessoriesin kirjekuorilaukku, kultainen Accessoriesin pikkulaukku ja Guessin olkalaukku.

 
Vasemmalta Guessin kirjekuorilaukku, sen alla nahkainen satulalaukku, ja oikealla harmaa vintage-laukku ja Mangon Bowling bag.
 
Laukkujen ripustaminen näkyville on ollut todella toimiva juttu! Kiva sisustuselementti ja tilaa säästävä veto, enkä lisäksi pääse unohtamaan, millaisia laukkuja omistan. Ja koska seinältä löytyy sopiva laukku lähes joka tilanteeseen, on laukkushoppailuhimo laantunut, hieman.


 
Kaksi cm leveät koukut tulevat kaapin oven päälle. Ne on pehmustettu, joten skraiduja ei tule, eivätkä ne vaikeuta oven käyttöä mitenkään.


 
 
 
 
 


tiistai 21. toukokuuta 2013

Tuuli hulmuttaa helmoja

Olen aika hajamielinen. Tänäänkin tuli sählättyä ennen puolta päivää vaikka mitä! Olin irottanut kotiavaimen avainnipusta aamulenkin ajaksi, mutta tietenkin unohtanut liittää sen takaisin nippuun! Joten kun lähdin käymään yliopistolla ja tulin takaisin,oli avain sisällä ja mä oven ulkopuolella. Mikä neuvoksi? Onneksi tänään on ihana lämmin päivä, joten hyppäsin pyörän selkään ja ajoin keskustaan hakemaan avaimen miehen työpaikalta. Ajaessani Ainolan läpi päätin napata muutaman aurinkoisen asukuvan:
 



 
Neule: Vila
Mekko: Mango
Kengät: Vagabond
Aurinkolasit: Mango
 
Periaatteessa olen vähän sitä mieltä, että legginsit eivät ole tyylikkäin mahdollinen asu. Se on kuitenkin tilannekohtaista, sillä esim. lyhyen mekon kanssa legginssit voi olla paremmat kun paljaat reidet. Tänään legginssit täydensivät asun kivasti ja tyylikkäästi. Lisäksi ulkona tuuli aika kovaa, joten legginssit myös lievensivät mahdollisia Marilyn-vilautteluja!
 
 
Ainolan idylliset lohiportaat olikin loistava paikka asukuviin!


maanantai 20. toukokuuta 2013

Vain naiset tajuu tän

Toisinaan naisen on, varsinkin keväisin, pakko saada laittaa kotia hieman uuteen uskoon. Toissa kesänä laitoin koko olohuoneen sisustuskankaat uusiksi ja viime kesänä siirtelin huonekaluja paikasta toiseen. Tänä keväänä jo aiemmin mainitsemani parveke ja olohuoneen lipasto ovat olleet uudistuskohteitani. Ja kuinka kävikään - maanatai muuttui täysin suunnittelematta kunnolliseksi aherruspäiväksi. Musta kuoriutui aito ja oikea kodin hengetär (tai pirttihirmu, riippuu varmaan keneltä kysyy)! Vaikka miehet ovat yleensä tyytyväisiä ja hyväksyvät uudet kivat muutokset, eivät ne silti tunnu ymmärtävän, miksi niistä pitää niin hössöttää... :D
 
Aamulla kiiruhdin Freyan kanssa eläinlääkärin vuositarkastukseen alla näkyvässä asussa. Paita on uusi Mango ja housut uudet H&M:n lyhytlahkeiset. Ihanan pirteä jakku on vanha kuin mikä, mutta pitää pintansa. Rakastan sitä! Ja se on todellinen käytännön esimerkki siitä, että H&M -tuote voi kestää käytössä vuosia. Sinisen ja vihreän pehmeän intensiivinen yhdistelmä oli mukaansa tempaava.
 





Siis
Paita: Mango
Jakku: H&M
Housut: H&M
Aurinkolasit: Mango
Sormus: Glitter
 


Laitoin iltapäivällä parvekkeella viherkasveja: uusia ruukkuihin, vaihdoin vanhojen ruukkuja ja elvytin niitä henkiin talven jäljiltä. Freyakin oli näin naisena innokkaasti mukana leikkimässä puutarhuria! Ihanaa muuten, tämä taitaakin olla eka kerta kun laitan tänne teidän luettavaksi  sisustusjuttuja!
 


 
Turkoosi ja pinkki ruukku piristävät parveketta kummasti ja espanjalainen viuhka lisää eleganssia helteisiin auringonottohetkiin.
 
Koska osa olohuoneen kasveista sai uuden ruukun, täytyi tietenkin hieman uudelleenjärjestellä.

 
Innostuin laittamaan kummilasten vauvakuvat villiin roikkuvaan kollaasiin seinälle. Ah, mitä kaikkea kivaa siiman avulla voikaan saada aikaan.

 
Vanhan Malm-lipaston tilalle tuli nelilokeroinen Expedit muutamalla upotetulla kaapilla. Uusi kahvikasvi löysi paikkansa kaapiston päältä ennen kuin yhtäkään tavaraa oli laitettu sinne uudelle paikalleen. Asiat tärkeysjärjestyksessä.



Pitää vielä kertoa, että toi ihana (valitettavasti tyhjä) viinipulloteline oli syntymäpäivälahja Juholta joitain vuosia sitten. Se on ostettu Kellopeli-sisustusliikkeestä Helsingin Kampista. Ihanaa kun mies tietää, mistä vaimo pitää! Ihana kauppa, ihana lahja. En voi moittia, etteikö rakkaani olisi sitä tajunnut <3