keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Tytöt tahtoo kakkua

Jostain kumman syystä mulla ja Marilla on sellainen tapa, että kun kyläillään toistemme luona, niin herkutellaan ihan törkeesti. Ei mitään karkki & sipsit -kuviota, vaan toinen leipoo toisella aina jotain suussasulavaa ja ihanaa. Ihan paras tapa koskaan! Mun pravuuri on tavallisesti ollu tiramisu tai mud cake, mutta näin keskellä kesää päätin tehdä jotain vuodenaikaan sopivampaan. Mun päässä alkoi vilistä ihan mielettömiä visioita upeasta mansikkakausta ja niinpä aloin kasata sellaista, vaikkei mulla mitään kakunleipomiskokeusta olekaan. 

Lopputulos oli varsin onnistunut, yllättävän iso, kaunis ja viehkeä kermakuorutettu mansikkaunelma, jonka tuhoaminen oli todella nautinnollista, vaikka se ottikin useamman hetken ja suupalan. Esim Rotuaari piknikin jälkeen mikään ei varmasti ole parempaa yöpalaa kuin tuore ja raikas mansikkakakku!



Siis voitteko uskoa sitä, pursotin kermaa ensimmäistä kertaa elämässäni! Not bad!

Kakkuun tuli:

Valmispohja, kolme kerrosta (kannattaa leipoa itse, jos on aikaa ja hermoja)
Kostutukseen sokerilla makeutettua maitoa
500 g kevyesti rikottuja survottuja mansikoita ja hyppysellinen sokeria
1 prk Valion sitruunamustettua maitorahkaa
1,2 l kermavaahtoa (täytteeksi ja koristeluun)
Koristeluun 500 g puolikiski leikattuja mansikoita


Nam nam nam, maistui seuraavana päivänäkin!
 

Kakkunen ei kuitenkaan ollut viikonlopun ainoa superherkku, sillä mun rakkaani oli käynyt keräämässä hilloja ja mustikoita. Ne vasta olikin spesiaalinamia!
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti