perjantai 1. marraskuuta 2013

Weekend!

Lomalta paluu on aina raskasta, mistä se sitten ikinä johtuukaan. Nyt perjantai-iltana jotenkin tuntuu, että tämä viikko on ollut aika raskas. Se on sisältänyt paljon työtä, pitkiä päiviä, itkua ja naurua, stressiä ja kiukkua, onnistumisen riemua ja hillittöntä pettymustä. Aika paljon tunnetta yhteen viikkoon. Mä oon joissain asioissa tosi perfektionisti (vaikka vanhetessa oon oppinut myös relaamaan) eikä ei tai epäonnistuminen kuulu mun sanavarastoon. Sen takia toisinaan omaa keskeneräisyyttä tai epäonnistumista on vaikea katsoa silmiin. Mä antaudun mun projekteille aina sataprosenttisesti, joten onneksi kuitenkin suurimmaksi osaksi saan kokea onnistumisen tunteita.

Tänään sain hetken ajatella aivan jotain muuta kuin opetusharjoittelua, kun osallistuin yliopistolla kieliaseneet ja kieli-ideologiat tutkimuskohteena -seminaariin. Koko päviän mielenkiintoista tietoa, tutkimusta, hienoja ajatuksia ja loistavaa inspiraatiota omia opinnäytteitä varten. Älkää käsittäkö väärin, viihdyn opetusharjoitelussa erinomaisesti ja nautin opettamisesta kovasti! Se on kuitenkin toisinaan varsinaista itsetutkiskelua ja tunteiden vuoristorataa.

Kuluneen viikon monia menoja näkyy esimerkiksi alla: viime lauantaina kuvattiin kansi Suman kujjeikaaseen murrekalenteriin. Projekti on lähestulkoon kasassa ja kohta se tulee! Ulkona oli ehkä asteen kaksi lämmintä ja me hytistiin tyttöjen kanssa kameran edessä - oltiin kaikki aivan kananlihalla! Mutta kuten aina Suman projekteissa, hauskaa oli :) Toivottavasti kuvista tuli hyviä, en oo ite niitä vielä nähnyt. Nämä otokset on siis kuitenkin mun omasta kamerasta kuvaustauolta. Niissä näkyy muuten myös mun uusi talvitakki! Tuo Vero Modan takki tosin on ainakin täällä Oulussa joka toisella vastaan kävelevällä nuorella naisena mustana tai jossain toisessa värissä, mutta se löytyikin Stockalta opsikelijaystävälliseen hintaan ja sopii erinomaisesti pikkupakkasille, joten mikäs siinä!

Nyt laitan koneen pois ja katson Vain elämää loppuun! Rentouttavaa viikonloppua kaikille!


2 kommenttia:

  1. Hei! Heitin sinulle haasteen blogissani: http://classyxl.blogspot.fi/ :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Haaste otettu vastaan :D

      Poista