lauantai 26. lokakuuta 2013

København Day 1

Ihana Kööpenhaminan loma on nyt takana! Kauniista kaupungista jäi loistavat muistot ja matkan tarttui paljon kuvia.

Me lähdettiin matkaan siis maanantaina ja saavuimme Köpikseen puolen päivän jälkeen. Huristelimme metrolla keskustaan ja etsimme karttaa käännellen hotelliamme. Siinä ehti kaatosadekin yllättää, ennen kun löysimme First Hotel Twentyseveniin aivan Raatihuoneen vieressä. Hotelli oli varsin mielenkiintoinen: hyvin melkistetty ja minimalistinen. Oikein mukava se kuitenkin oli!


Kun tavarat oli saatu hotelliin, lähdimme tutustumaan keskustan kävelykatuihin. Ei tarvinnut kauan kävellä kun näki, että Köpis on täynnä erilaisia sisustusliikkeitä! Tässä on kuvia Grønlykkestä, jonka kauniit ikkunat kiinnittivät huomioni. Liikkeessä oli vaikka mitä ihastuttaia sisustustavaroita, mutta mä pidin erityisesti kauniista ovenvetimistä ja säilytyslaatikoista.


Jalat vei meitä keskustan suuren kävelykatukompleksin läpi kohti Kongens Nytorvia ja Nyhavnia. Kävelykatua ja liikkeitä riitti vaikka kuinka, ja vaikka emme maanantaina mitään shoppailleetkaan, oli ihan heti itsestään selvää, että Köpis on mahtava shoppailukaupunki!

Kongen Nytorvin metroaseman liepeillä oli suuri rakennustyömaa, jonka suojaseiniä koristi jos minkinmoiset julisteet. Aivan siinä vieressä olikin sitten Nyhavnin värikäs ravintolakatu.


Oon käynyt lapsena Kööpenhaminassa kahdesti ja päällimmäisenä noilta matkoilta on jäänyt mieleen Pieni merenneito -patsas. Joten Den Lille Havfruea oli päästävä katsomaan. Matkalla patsalle näimme myös Kastelletin tähdenmuotoisen, ilmeisesti entisen kasarmialueen.


 Amalienborgin linnan katolla (kaikilla neljällä) liehuin Tanskan lippu. Ja Suomen suurlähetystössä, joka oli vain korttelin päässä, oli näyteikkunassa kotimaisia herkutuksia! Mä puolestani tartuin kylmiin herkutuksiin ja marssin Nyhavnilla sisään ihanaan jäätelöbaariin! Dulce de leche ja minttusuklaajäätelö vievät kielen mennessään!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti