Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhlat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhlat. Näytä kaikki tekstit

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Bachelorette party - true girl power!

Mun rakas ystäväni Liisa menee naimisiin nyt heinäkuussa, joten viime viikonloppuna me polttaroitiin oikein kunnolla tyttöporukalla! Viikonloppu olikin aivan ihana ja toivon, että morsiankin muistaa sen aina <3

Lauantaipäivä oli täynnä vauhtia, naurua, hyvää ruokaa, rentoutumista ja lämpöä. Aurinko helli meitä säteillään. Riemukkaat kannustushuudot kaikuivat carting-radalla. Jäätelö Rotuaarilla maistui suloiselta suukolta ja napa halkesi Pannukakkotalossa. Morsian selviytyi kunnialla kaikista hänelle suunnitelluista tehtävistä ja illalla pelasimme morsiamme kälyn askartelemaa ihastuttavaa Morsiusalisasta! Morsiussaunassa oli kuuma ja morsian vihdottiin puhtaaksi ja kauniiksi.m Kävimme myös kilistelemässä laseja valoisassa Oulun yössä. Sunnuntaina iloinen polttarijoukkomme suuntasi vehreille viheriöille pikniköimään, herkuttelemaan ja ruskettumaan.


lauantai 14. kesäkuuta 2014

For my baby sister

Tänään on hieno päivä, sillä mun rakas pikkusiskoni Katja valmistuu restonomiksi. Kolmen ja puolen vuoden ahkeraa uurastusta ja sen loistavaa lopputulosta kannattaakin kilistella! Onnea koko sydämeni pohjasta sulle Katjani! <3

Valitettavasti mun työt ei tantanut periksi, jotta olisin päässyt täältä pohjoisesta juhlistamaan siskoa etelään. Siitä huolimatta oon hengessä mukana ja mielettömän ylpeä isosisko! Joten mä Katja toivon, että syöt tänään paljon kakkua, juot vähän liikaa skumppaa, naurat, laulat, tanssit ja nautit, sillä oot ansainnu sen! Sä oot saavuttanut yhden sun unelmista valmistumalla ammattiin, jota rakastat. Näiden bileiden jälkeen on sitten aika jatkaa seuraaviin unelmiin :)



torstai 24. huhtikuuta 2014

25 it is!


Niin se tuli täyteen, neljännesvuosisata! Vielä tammikuussa uusi uljas ikä ahdisti - nyt se tuntuu aika hyvältä :) Täytin siis eilen 25 vuotta, päivä oli iloinen ja aurinkoinen, eikä mulla ollut kuin syitä hymyyn. Kiitos kaikille ihanista synttärionnitteluista!

Juho hemmotteli mua tuomalla aamupalaa sänkyyn ja käytiin yhdessä juoksulenkillä (ensimmäinen yhteinen koskaan!). Päivän pakollisten koulujuttujen jälkeen suunnattiin keskustaan herkuttelemaan vähän sushilla ja lämpimällä kaakaolla Torinrananan aitoissa. Kuten olin toivonutkin, Juhon lahjapaketin kääreen alta paljastui Muumi-sarjakuvia! Ah, oon niin riemuissani! Lisäksi sain muita mukavia lahjoja ja kauniita kortteja. Hyvin korttien kirjoittajat mut tuntevat, kun olivat tyttömäisiä ja hempeitä ihanuuksia postitelleet :)

Rauhallisen ja romanttisen päivän jälkeen hemmottelin itseäni saunassa savisella kasvonaamiolla ja kookosöljyisellä hiusnaamiolla. Herkuteltiin myös vähän mutakakulla, se oli niiiiin hyvää! Viikonloppuna voi sitten vähän kilistellä vanhuudelle, kun mun siskot tulee taas kylään ja opiskelijan vappu starttaa kunnolla munkin osalta :D

Lupailin ennen Tarton reissua kivjoa matkakuvia, mutta valitettavasti mun Canon sanoi jälleen työsopparin irti kesken reissun (en saanu melkein yhtään kuvaa!). Joten matkakuvia tulee, kunhan keräilen ne kaikkien kavereiden kameroista :) Pakko kuitenkin jo hehkuttaa, että Tartossa oli ihana ja lämmin reissu!

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Happy New Year 2014



Hyvää uutta vuotta! Nyt se siis alkaa, vuosi 2014!

Mä juhlistin eilen uutta vuotta tunnelmallisesti perheen kesken Sipoossa. Ohjelmassa oli hyvää ruokaa, kuohuviiniä, kokko, raketteja, pelokas koira ja hyvää seuraa. Puolilta öin kaikki muut menivät ulos ampumaan raketteja ja mä toivotin uuden vuoden tervetulleeksi olohuoneen pöydän alla tärisevän Freyan kanssa. Rento uusi vuosi on meillä jo jonkinlainen perinne: Freyaa ei tietenkään voi jättää yksin kotiin paukkeeseen eikä ajatus vuodenvaihteen juhlistamisesta baarissa houkuta yhtään! Niin paljettimekon sijaan puin päälleni farkut ja neulepaidan.

Vuoden ensimmäinen päivä alkoi rennosti saunoen. Pääsin myös heti maistelemaan entuudestaan tuntemattomia makuja, kun talon emäntä loihti lounaaksi paistettuja muikkuja ja perunamuussia. Olin lähes yllättynyt, kuinka hyvältä ruoka maistui!

Eilen pohdin kaikkea sitä hyvää, mitä vuosi 2013 antoi. Koskaan ei voi tietää, mtiä uusi vuosi tuo tullessaan, mutta ainahan sitä saa toivoa tai jopa pyrkiä vaikuttamaan asioihin! Mulla ei ole tapana tehdä uuden vuoden lupauksia, mutta nyt teen poikkeuksen. Lupaan  pyrkiä kaikin mahdollisin keinoin toteuttamaan itseäni ja tekemään mun ja Juhon elämästä entistä ihanampaa! Hauskaa vuodessa 2014 tulee olemaan se, että pääsen yliopistolle takaisin normaaliin luento & tenttiminen -arkeen opetusharjoittelun jälkeen. Ja koska opetusharjoittelu on ohi, mulla on jälleen oma elämä: nyt mulla on toivottavasti aikaa laittaa syksyllä ostettu sporttipassi laulamaan! Haluan tuntea itseni aktiiviseksi ja terveeksi! Ilmottauduin uudelle tanssikurssille, joten odotukset myös sen suhteen ovat varsin korkealla. Toivon saavani sijaisuuksia ja työkokemusta ja tietenkin myös kesätyön! Olisi upeaa, jos mun ja Juhon pitkäaikainen haave kuukauden vaellusreissusta onnistuisi. Viron kielen ja kulttuurin opinnot jatkuvat ja olisiko edes vähän hienoa, jos tämän vuoden aikana oppisin vihdoin oikeasti puhumaan kyseistä kieltä?! Varmaa kuitenkin on, että alan tehdä gradua tänä vuonna. Menen myös katsomaan siskojeni kanssa  Justin Timberlakea toukokuussa ja Marin kanssa Cheekiä Stadionille elokuussa. Haluan viettää enemmän aikaa ystävieni ja läheisteni kanssa. Uusi vuosi - uusi mahdollisuus.

tiistai 31. joulukuuta 2013

Malja vuodelle 2013


Vuosi 2013 on ollut hyvä - suorastaan eriomainen! Olen ollut onnellinen, kokenut paljon, oppinut paljon uutta ja saanut paljon uusia ystäviä! Kiitos! Tässä muutamia kuluneen vuoden parhaita paloja:
  • Budapestin ekskursio opiskelijaporukassa
  • Tiina ja Liisa <3
  • Opetusharjoittelu kaikkine iloineen ja suruineen
  • Kesä Kookengässä
  • Hauskat päivät Elisan ja Katjan kanssa Oulussa
  • Syysloma Juhon kanssa Kööpenhaminassa!
  • Suman Kujjeikas murrekalenteri
  • Mulle uskotut opettajan sijaisuudet
  • Pitkä joululoma
  • Perhe
  • Juho ja Freya, joiden kanssa olen saanut jälleen viettää yhden ihanan vuoden <3 
Unohdin varmasti jotain... Vuosi on sisältänyt myös surua, mutta siitäkin huolimatta en voi muuta, kuin tuntea itseni onnekkaaksi kaikesta siitä, mitä kulunut vuosi on minulle antanut. Toivottavasti tekin voitte muistella kulunutta vuottas lämmöllä! Niinpä varmasti toteutan tänään yllä kuvaamani postikortin oivallisen neuvon: säästän vettä ja kohotan poreilevan maljan hienolle vuodelle ja upeille muistoille ja toivon, että vuosi 2014 ottaa meidät kaikki lämpimästi vastaan!

torstai 3. lokakuuta 2013

Naamiohuveja!

Eilen oli suomen kielen opiskelijoiden Naamiohuvit! Venetsian karnevaalit -henkiset bileet järkättiin Kaarlessa ja meno oli oikein hyvä. Olin super innoissani, kun pääsin kunnolla sonnustautumaan ja naamioitumaan! Valko-musta naamio löytyi Pilailu-puodista ja oli aivan ihana!  Höyheniä, glitteriä, ah...

 

Mekko: Mango
Kengät: Vagabond
Korvikset: Pieces
Kello: Guess

Huikset kiharsin lämpörullien avulla. Aluksi ne musituttivat aika lailla 1700-luvun romantiikkakiharoita, mutta kampaamisen ja sukimisen jälkeen sain ne asettumaan aloilleen.

torstai 26. syyskuuta 2013

Syntymäpäiviä ja muita sukujuhlia


Juhon pikkusisko Elli täytti viime viikolla 18 vuotta. Niinpä olimme sitten lauantaina koko suvun voimin toivottamassa neitosta tervetulleeksi aikuisten maailmaan. Juuri ennen juhlien alkua hilpastiin juhlakalun kanssa ulos napsimaan vähän asukuvia. Mä olin sonnustaunutut Mangon mekkoon ja Vagabondin kenkiin. 

Sankari näytti mitä ihastuttavimmalta punaisessa paidassaan ja kiharoissaan (arvatkaapa vaan, kuka oli kihartimen varressa)! Kahvipöytä notkui herkkuja ja kakun teemana oli vähintään yhtä hellyytävä Hello Kitty. Erikoishuomio tietysti siitä, että kakku myös maistui hyvältä!


Niin, ja lopuksi sitten vielä tällainen pariskuntaotos <3 Toivottavasti perhe ei pahastu kun leikkasin ne ulos potretista!