sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Oi ihana sunnuntai!

Sunnuntai <3 Vappuriennot ovat olleet hulvattoman hauskoja, mutta on ihan hyvä, että sunnuntaina voi hyvällä omatunnolla olla hurvittelematta. Mulla ainakin on ollut tänään melko lazy day!
On superihanaa loikoilla viikonloppusin sängyssä puoleen päivään, kun ei ole kiire minnekkään. Aamulla katselin You Tubesta suuren idolini Jennifer Lopezin haastatteluja - siinä vasta on inspiroiva nainen! Olen ollut JLo-fani yli kymmenen vuotta ja ihailu ei ole loppunut mihinkään, päinvastoin! Viime marraskuussa kaikki huopentui, kun Dance Again -tour saapui Helsinkiin ja pääsin mun Katja-siskon kanssa katsomaan konserttia. Sitä en unohda koskaan.
Tosin vaikka tänään olen ollut aika lazy, niin lähdin kuitenkin Freyan kanssa lenkkeielmään Kuivasjärjen ympäri. Mutta sehän oli vain rentouttavaa! Lisäkis olen syönyt kaikkea ihanan värikästä ja herkullista.

Aamiaiseksi leipä, persikka-passion -jogurttia, appesiineja ja vesimelonia.


Myöhäiseksi lounaaksi keitettyjä vihreitä papuja paistettujen kanasuikaleiden, kirsikkatomaattien ja chilin kera.  Annos näyttää superhyvältä vaaleansinisellä Koko-lautasella, ja herkullista se olikin. Nam!

No niin, latinotähdestä seuraavaan. Myös Penelope Cruz on ollut monien huululla tällä viikolla, sillä tulihan hänen edustamansa uusi Lindex-mallisto kauppoihin tiistaina. Olen myös armoton Penelope-fani, ja mainokset kiinnittivät heti mun huomion. En sitten voinut itselleni mitään, vaan perjantaina klikkailin itseni Lindexin verkkokauppaan tutkailmaan uutta mallistoa. Ihania mekkoja!! En ole koskaan ostanut Lindexiltä hirveesti mitään, mutta nyt mekkohimo vei musta voiton.



Mekot oli naisellisia, herkkiä ja juuri sellaisia, joita voisin käyttää kesätöissä (sarjassamme hyvä tekosyy). Ja kyllä lumoavan kaunis Penelope sama mekko päällään myy, ei sitä käy kieltäminen. Tätä mun tuhmuutta helpottaa ainoastaan se, että sain alennuskoodilla ostoksista 30 % alennuksen, eikä kaksi mekkoa maksanut sen jälkeen juuri mitään. 
Besos a todo, hasta pronto <3


torstai 25. huhtikuuta 2013

Sydämiä ja röyhelöitä

Pikapostaus mun tän päivän asusta. Olisin halunnut lörpötellä Jennifer Lopezin haastattelusta, jonka näin eilen, ja Dance Again World Tour 2012 -dvd:stä ja vähän Shakirastakin, mutta jätetään myöhemmäksi, nyt en ehdi :)


 Päivän asun teema oli ehdottomasti romanttisuus ja naisellisuus! Röyhelöitä ja sydämiä... Ostin paidan Tallinnasta viime kuussa ja se on mielestäni aivan ihana! Siinä on hauskoja yksityiskohtia, kuten rinnan röyhelöt, sydänkuivo ja mustat kaulukset. Onhan se ehkä vähän överi, mutta eipä tuo haittaa.

Paita: Mohito
Toppi: H&M
Hame: H&M
Laukku: Mango
Kello: Guess
Sormus: Spirit Store (alla)


Nyt lähden opiskelijain vappurientoihin! Kuullaan <3

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Taas vuotta vanhempi


Mulla oli eilen synttärit, joita tuli juhlistettua vähän tyttöjen kanssa jo viikonloppuna, mutta täytyihän sitä vähän viettää ihanaa päivää oman kullankin kanssa! Sain Juholta lahjaksia Guccin Flora by Gucci Glorious Mandarin -tuoksun, jota olin toivonutkin! Ah, mikä ihana kesätuoksu!

Alkuillasta lähdimme pyörähtämään keskustassa, ja puin päälleni Mangon uuden mekon sekä kaveriksi tuttua ja turvallista.

Mekko: Mango
Jakku: Vero Moda
Laukku: Guess
Kello: Guess
Korvissa: helmet
Sormus: Kalevala koru


Juho vei mut toiveestani testaamaan uutta Yuki Sushia Torikadulle. Se oli oikein tunnelmallinen ja hauska paikka, ja sushit olivat todella hyviä! Sisustus ei ollut mitenkään japani-henkinen, mutta mielestäni viehättävä. Maitolasiset vesikannut ja lasit olivat kiva piristys kattaukseen! Menú oli monipuolinen ja kohtuuhintainen, ja me maistelimmekin Yuki-lautasta kahdelle.


DHL toimitti Mangon paketin sopivasti synttäripäivänä! Paidat olivat helmasta ehkä hieman kapeampia kuin olin ajatellut, mutta tosi kauniita! Ja materiaali oli ihanan kevyt ja hyvin laskeutuva. Laukku oli oikea säkki, mutta juuri sellaisen tarvitsinkin! Rento ja tilava, eli juuri sopiva kansioiden ja kirjojen kanteluun.


Paita: Mango
Housut: Kapphal XLNT
Neule: Vero Moda
Laukku: Mango
Kello: Guess
Korvissa: helmet


maanantai 22. huhtikuuta 2013

Turamisu-tyttöset

Lauantaina oli erittäin ansaittu tyttöjen ilta. Tiedossa oli siis laatuseuraa ja hulvatonta hauskaa iltapäivästä aina yömyöhään. Tytöt tulivat mun luokse kahden jälkeen, juoruttiin, laitettiin ruokaa, saunottiin, kilisteltiin ja herkuteltiin. Tyttöjen illan teema oli ikään kuin juhlistaa Tiinan huhtikuun alussa olleita ja mun huhtikuun loppupuolella tulevia synttäreitä. Sen kunniaksi Liisa oli leiponut suussasulavan ihanan mangoliköörijuustokakun! Itse tein tiramisua, joka on mun suosikki yli kaiken italialaisesta kettiöstä - aivan täydellinen yhdiselmä pehmeitä ja voimakkaita makuja!

Hämärän tullen jatkoimme matkaa kohti Teekkaritaloa ja Pahkispeksin jatkoja. Pääsin koeajamaan ensimmäistä kertaa mun uuden Guessin kirjekuorilaukun ja se oli juuri niin hyvä, toimiva ja ihanan näköinen kuin olin ajatellutkin!


Mekko: Zara
Neule: Mango
Kello: Guess
Laukku: Guess
Bootsit: Bull Boxer


Ihana ilta täytyi tietysti ikuistaa kimppakuvalla <3 Keskellä Tiina ja oikealla Liisa.

Kun tuli puhetta Italiasta, mun pitää ihan alkaa hehkuttaa Dolce & Gabbanan Spring 2013 -malliston mainoskuvia. Sama teema jatkuu kuin viime keväänä, ja ne ovat aivan mielettömiä! Kuvat henkii intohimoa, tempperamenttia, italialaista perhettä ja yhteiskuntaa ja lämpöä ja rakkautta sen lisäksi, että ne edustaa miestä ja naista seksuaalisina olentoina. Tietysti ne myös mainostaa upeita, värikkäitä ja rohkeita muotiluomuksia. Ne suorastaan tirskuu  rentoutta ja elämästä nauttimista! Tässä pari mun suosikkimakupalaa:


Ja jotta tämä mun asia ei vielä loppuisi, tsekatkaapa kaikki mimmit tämä! Herättää ajattelemaan sitä, että toisinaan voisi kutsua itseään kauniiksi vilkaistessaan peiliin, sillä se ei varmasti ole valhe :) Dove aitojen naisten asialla: http://realbeautysketches.dove.com/


perjantai 19. huhtikuuta 2013

Back on Heels

Olihan se jo korkea aika kaivaa kevätnilkkurit kaapista esiin. Vihdoin! Nämä Bull Boxer -ihanuudet kun ei ole oikein suunnitelut talvikäyttöön. Mikään ei voita sitä fiilistä, kun saa kävellä korkeissa kengissä: se tekee ryhdille ja vartalon liikkeille ihmeitä, ja tekee olon överinaiselliseksi!


Tilasin nilkkurit viime syksynä Hepposta täydellisessä hetken huumassa - ne oli pakko saada. Kun laatikko sitten postissa saapui, se oli pöydällä auki pari päivää, kun aina välillä kokeilin kenkiä ja pohdin, voisinko hulluuttani pitää ne. Voiko 172 cm pitkä tyttö käyttää 13 cm korkeita kenkiä? Noh, lopputulos lienee selvä, enhän tietenkään voinu päästää niitä enää pois mun luota. Ja olen kylä ehdottomasti tullut myös siihen tuloskeen, että korkeat kengät eivät ole lyhyiden tyttöjen etuoikeus!


No mitkään juoksukengät nämä ei tietenkään ole, eikä tarkoitettu mihinkään vaeltelemiseenkaan, mutta todella hyvät jalassa tähän malliin. Korko on kivasti kannan alla niin, ettei kaikki paino valahda päkiän kannateltavaksi.



Koska viikko on ollut raskas ja olen omasta mielestäni suoriutunut siitä kiitettävästi, en voinut estellä itseni kun eksyin ikään kuin vahingossa Mangon verkkokauppaan. Kuten ehkä on käynyt jo ilmi, Mango on yksi mun ehdottomista suosikkimekeistä. Aistikkuus, tyylikkyys ja vaatteiden keveys yhdistyvät ´Mangon vatteissa ihanalla tavalla. Olen kyllä tosi valikoiva, enkä ihan kaikesta sielläkäön tykkää, mutta tämä paita kiinnitti heti huomioni. pPätin haluta sen sitten saman tien kahdessa värissä.


 Nyt vaan tietysti toivotaan, että ne sopivat!

 Ai niin, ja koska mun koululaukku melkein vetelee viimeisiään, ajattelin ottaa tällaisen vaihtoehdon kokeiluun. Mun mielstä aika hauska ja toimii kesälläkin varmasti kivasti!

Käy löytämässä itsellesi jotain kevätkivaa osoitteessa http://shop.mango.com/FI/mango




keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Costumea odotellessa

Tulipa hiljaisuus! Onneksi oon taas ruudun ääressä, on ollut kamalaa kun ei yksinkertaisesti ole ollut aikaa postata. Vielä pari viikkoa kiireistä kilpajuoksua kellon kanssa opetusharjoittelussa, ja sitten pitäisi olla aikaa vaikka joka päivä!
Ihan ensikis kuvia maanantain asusta, kun olin taas pirteänä (niin varmaan!) uuteen viikkoon.
  

H&M:n röyhelömekko on parin vuoden takainen kesä-alelöytö, joka on pysynyt mielettömän hyvässä kunnossa ja on yksi ehdoton suosikkini. Se on käytännöllinen kaikkina vuodenaikoina niin pituutensa kuin värinsäkin puolesta. Keväisenä, mutta sateisena, maannataina puin mekon kaveriksi mustan neuletakin. Kello on tuttu ja turvallinen Guess.

Viikonloppuna kävimme koko perhe Kuopiossa mummolassa ja ah, kuinka ihanaa siellä olikaan! Mummolassa on aina hyvä käydä <3

Tiet alkaa olla vihdoin sulat ja lämpotilakin kivasti plussan puolella, joten villaiset huivit ja pipot on pikkuhiljaa siirretty kesälomalle. Kevätpipovarasto kaipaa uusimista, mutta ennen kuin ehdin katsastamaan tarjontaa, pitää mennä sillä mitä on. Ja hauska sinapinkeltainen piponen (sekin H&M) löytyi tänäänkin maatuskahuivin pirteäksi kaveriksi.


Pakko kertoa vielä sellaista, että viime tosrtaina oli Hietasaaren Walhallassa rauhaa ja rakkautta, kun lonnontieteellis-humanistiset Hippisitsit polkaistiin käyntiin. Itsekin osallistuin rientoihin hieman erilaisessa asussa, kuin tavallisesti...


Äidin vanha mekko on ollut odottamassa lyhennystä  cocltail-kelpoiseksi, mutta se toimi aika hauskasti pitkänä miesten liivin ja pannan kanssa.

Näin opiskelijana harvemmin tuhlaan rahaa lehtitilauksiin, mutta tänään tuli sitten annettua periksi. Sillä myyjätytöllä oli kyllä kunnon vauhti päällä, tietoa vaikka kuinka ja hirveä kiire kertoa kaikki! Nostan hattua kaikille lehtimyyjille, olen itsekin istunut toimistossa luurit korvissa ja tiedän, ettei se ole helppoa! Noh, ensi kuusta alkaen tulee sitten Costume viideksi kuukaudeksi ja paketin mukana Minna Parikan Oh my dear! -kukkaro. Ei yhtään hassumpi diili, hinta oli 19,90 € koko paketille, ja toi Parikka on itsesään jo 95 €:n arvoinen. Olin ajatellut Costumen tilaamista muutenkin, joten toivottavasti syksyyn asti on tiedossa hyvä muotinumeroita. Ja onhan toi kukkaro nyt itse suloisuus!


keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Tosi hektistä ja Hullut Päivät

Puolet ihan hullusta viikosta takana ja tässä olis vähän asukuvat maanantailta ja tiistailta. Mitään tosi jännää tai maatamullistavaa ei ole ehtinyt tapahtua, koulujuttuja on ollut niin paljon, ettei meinaa tunnit vuorokaudessa riittää!





Maanantaina
 Neule: Stradivarius
Toppi: H&M
Hame: Vila
Kello: Guess





Tiistaina
Mekko:Mango
Neule: Vila
Rannekoru: Mango
Sormus: Glitter 

No tapahtuihan jotain tietty, nimittäin Hullut Päivät! Tosin sunnitelma oli ikään kuin kiertää hulluudet kaukaa, mutta ikään kuin olisin siinä onnistunut. Ei se nyt kuitenkaan mennyt mitenkään hulluttelun puolelle. En valitettavasti saanut sitä mitä menin hakemaan, mutta mukaan tarttui sitten kaikkea arkikäytännöllistä. Trikoopaitoja ja tietysti hyvät alusvaatetarjoukset piti hyödyntää!



Raikkaita raitoja Vilalta.


Ja turvallista basic-mustaa Vero Modalta.

Hullut Päivät -pyörähdyksen paras heräteostos oli kuitenkin Jenkki-Vogue, joka oli tarjoushinnalla. Vaan enpä olisi arvannut, että kyseessä olikin supertarjous, vain 3,90 €! Näitä useammin!