Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Tasty, healty and veggie (mostly)

Mä oon ollut viimeisen viikon niin auttamattoman kiireinen, etten oikein edes muista, mitä kaikkea on pitänyt tehdä tai tullut tehtyä! Kaiken rehellisyyden nimissä en siis oo tehnyt mitään hirveen jännittävää, vaan juossut pää kolmantena jalkana paikasta toiseen! Pää on myös ollut aika kovilla, kun on pitänyt jaksaa ja muistaa paljon, sekä pähkäillä kaikkea ihan hirveesti... Tää perjantai on jo puoliks ollu rentoutumisen puolella, enkä millään malta odottaa täydellistä aivojen nollaamista seuraavan kahen päivän ajan!

Mutta siis, koska mun elämä on viime päivinä ollut kiireistä ja mielenkiinnotonta, ajattelin jakaa teille vähän kuvia herkullisista hetkistä (ehkä myös siksi, että mulla on just nyt ääretön makeanhimo ja yritän estää itseäni lähtemästä jäätelöshoppailemaa, hehe :D). Suurin osa näistä herkuista on täyttä kasvista (ei vegaania kuitenkaan), mikä onkin mun mielestä nykyisin loistavaa mun ruokavaliossa: pyrin syömään tosi monipuolisesti ja kasvispainotteisesti, sillä kropassa tuntuu heti raskaalta, jos tulee syötyä lihaa. Kiire on kuitenkin vähän romuttanu terveellistä syömistä, mitä ei pitäis antaa tapahtua, sillä hyvä ruoka auttais jaksamaan paljon paremmin!

 Feta-piirakka kirsikkatomaattien ja oliivien kanssa, nam! Ja muuten, made by Juho :)

 Kun vihdoin saatiin avocadopasta aikaiseksi, pohdin, minkä ihmeen takia ei oltu tehty aiemmin! Avocado <3 Basilika (mun lempiyrtti) <3 Raikasta, herkullista, kasvista!

 Mä pääsin mantelimaidon makuun, se on ihanaa! Tein siitä yksi ilta myös smoothien, johon tuli siis mantelimaitoa, banaania ja vadelmia. Kaveriksi laitoin vähän omenalohkoja. 

I like it hot ja habanero papupadassa oli tosi hothothot! Melkien liiankin :) En olis uskonut, että se pieni pyöreä chili olis voinut lämmittää myös sisältä käsin, mutta niinhän se teki... Hyvää oli, mutta jatkossa saatan pysyä ihan normichileissä.

Keskiviikkona piti pyörähtää Tukholmassa. Reissu oli superlyhyt ja kiireinen (ylläri), joten en ihan hirveesti ehtinyt nauttia kaupungin antimista. Central Stationilla ehdin kuitenkin ihan rauhassa syödä aasialaisen lounaan - katkarapuja sweet and sour -kastikkeessa.

 Tukholman kaduilla oli vilinää ja shoppailijoita :)

 Matkallani Arlanda Expressiin nappasin mukaan suklaamuffinsin. Sillä oli hyvä herkutella ennen lentoa kotiin!

Niin, ja torstaina täällä kotona oli ihana aurinkoinen keli (paljon parempi, kuin Stockiksessa)! Me kylvettiin tyttöjen kaa auringossa ja vähän herkuteltiin ;)

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Tosi köyhät ritarit

Kun kaapista löytyy kunnolla kuivahtanutta leipää, syntyy siitä ihan paras sunnuntaiaamupala! Köyhät ritarit on takuuvarma klassikkoherkku, sillä ne maistuu aina (vähän liiankin hyvin)! Eikä haittaa, jos hillo on loppu tai kermavaahto unohtui kauppaan: true opiskelijan köyhät ritarit on tosi köyhiä - ilman turhia lisukkeita. Kun maidon maustaa sokerilla ja kardemummalla, saa leipiin ihanan makean ja kotoisan maun. Ne maistui ja masu on ihan täynnä :)


tiistai 4. helmikuuta 2014

Home made banana chips


Sunnuntai-illan herkku oli ehdottomasti kotitekoiset banaanilastut. Ohje näihin löytyy helposti googlettamalla, ne oli helppo ja nopea tehdä ja ne maistuivat tosi hyvältä! Kannattaa leikata baananista tasakokoisia siivuja, koska muuten ohkaisimmat ehtivät todella rapsakiksi ja oaksummat jäävät sisältä pehmeiksi. Ja makeita ne myös olivat, ei tarvitse ihan järkyttävää kekoa paistaa, kun makeanhimo on jo tipotiessään ;)

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Tuba


Parhaita lauanataipäiviä on sellaiset, jotka saa viettää kavereiden kanssa. Me suunnattiin tyttöporukalla keskustaan vähän kiertelemään kauppoja ja syömään. Mukaan tarttui muun muassa Vilan alerekistä ihana hamonen, jota esittelen myöhemmin sitten tulevalla viikolla :)

Mutta siis, me kolutiin viimeisiä aleja ja otettiin suunta sitten Ainolaan ja Tubaan. Lie kauanko sekin on paikoillaan jo ollut, ja monta kertaa on pitänyt mennä, mutta vasta eilen saatiin sitten aikaiseksi. Tubassa (vai pitäisiköhän taivuttaa Tuvassa?) oli tarjolla viikonlopun vohvelibrunssi! Nam nam! Vohvelien suolaisiksi täytteiksi oli peruna-juuressalaattia, tomaattimozarellasalaattia, vuohenjuustoa, kuivattua pekonia ja kaikkea muuta tosi hyvää! Vohvelibrunssi oli kyllä siinä mielessä vaarallinen valinta, että se kyllä täysin romutti mun hienosti jo 23 päviää kestäneen totaallisen herkkulakon. Makean vohvelin päälle löytyi vanilijajäätelöä, vähän kermavaatoa ja hilloa. Maistui ihan uskomattoman hyvältä!

Hyvän ruuan lisäksi Tuba tarjoaa hyvää tunnelmaa: jokaisen pöydän päällä oli erilainen mummolamainen pöytäliina ja erikokoisten ja -muotoistenpöyten ympärillä oli vain ja ainoastaan eriparituoleja. Samaa linjaa jatkoivat lasit, lautaset ja ruokailuvälineetkin. Fiilis oli aito ja rento. Pitääpä mennä joku ilta ihan vaan istuskelemaan ja kuuntelemaan live-musiikkia, sitä on ilmeisesti tarjolla varsin usein!

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Some Food Experimenting

Tänään on ollut pitkä, mutta aivan mielettömän antoisa päivä! Kävin pyörähtämässä vähän sijaisena ja sitten suunnittelemassa gradua, ja lopulta ehdin iltapäivällä sekä afro- että venyttelytunneille! Tässä yritän lukea tenttiin ja silmät meinaavat lurpsahtaa kiinni, joten päätinpä sitten vähän postailla :) Odottelen samalla, että kello juoksisi eteenpäin, että päästäisiin saunaan!

Mutta siis, tässä viikon sisään me ollaan kokeiltu keittiössä kaikkea uutta (mutta myös perinteistä)! Juho päätti alkaa itse leipoa meidän leivät, enkä vastustanut hetkeäkään! Kuvissa on se ihka ensimmäinen, joka maistuikin aivan ihanalta juuston ja omenalohkojen kera!


 Opiskelijaruokailu voi olla toisinaan haastavaa: haluttaisi syödä todella hyvin, monipuolisesti ja tervellisesti, mutta samalla kukkaro kitisee ja ammottaa tyhjyyttään. Joten välillä pitää yrittää olla luova ja kokeilla kaikkea uutta. Jostain mun mieleen kohosi lapsuuden herkullinen perunavelli, josta teinkin sitten bataattiversion. Bataatti, tuo Amerikoiden makea peruna, on mulle kyllä ihan vieras juures (?), ja pitäisi etsiä reseptejä ja ohjeita sen monipuolisempaan käyttöön. Keitoksi se taipui kuitenkin ilman mitään ongelmia - vähän piti kuoria, pilkkoa, keittää, lisätä maitoa ja voita, ja maustaa suolalla ja pippurilla. Lopputulos oli kauniin oranssihtava, pehmeänmakuinen, lämmin talviherkku!


Sunnuntai oli pastapäivä. Pasta oli merenherkkuinen. Siihen päätyi sinisimpukoita, kirsikkatomaatteja, valkosipulia ja paahdettua chiliä. Päälle ripoteltiin parmesaania. Itseleivotusta leivästä tuli ihanat bruschettat, kun dippasi pinnan öljyyn ja iski kuumaan uuniin hetkeksi ruskistumaan!


Niin, ja pastastahan meinasi tulla todella lihaisaa, koska simpukoiden joukkoon oli livahtanut pieni taskurapu! Joku toinen sanoisi yäk, mut mä sanan vaan, että voi taskurapuraukkaa, kun oli vahingossa kuollut ja pakastunut meidän simpukoiden tähden...

torstai 9. tammikuuta 2014

Good breakfast, good morning


Nam nam, laitoinpa aamupalaksi sitten vähän paistettuja munia ja tollaisen jogurttiherkun! Jogurttikuppiin laitoin ruishiutaleita, yhden päärynän ja kaksi kiwiä sekä persikka-banaanijogurttia. Oli aika hyvää. Ja oli muutenkin aika kiva syödä aamupala rauhassa istualteen - mulla on tässä keväällä tiedossa pääasiassa kahdeksan aamuja, joten sellainen juokseva aamupala tulee varmasti olemaan enemmän sääntö kuin poikkeus.

Mä oon vähän sellainen kausihedelmänsyöjä: syön aina hedelmiä tosi paljon, mutta laatu vaan vaihtuu: kesäisin syön ihan hulluna persikoita, syksyisin omppuja ja ennen joulua vedin klementtiinejä kaksin käsin. Vuoden 2014 starttihedelmä on nyt selvästi kiwi, joka maistuu ihanalta lisukkeena tai sitten ihan vaan sellaisenaan. 

Porkkanat on myös sellaisia, että niihin tulee välillä himo: joskus en syö ollenkaan ja sit joskus menee monta kiloa todella lyhyessä ajassa ja raahaan kaupasta kotiin aina vaan lisää. Ja älkää huoliko, tiedän kyllä, että porkkana ei oo hedelmä, vaan juures. Mutta on se kyllä niin ihanan makea ja raikas, että melkein hedelmästä voisi mennä!