perjantai 29. marraskuuta 2013

Warm 'n' Classy

 
 Kuvat: Juho Niemelä

Neule:Vila
Housut: Kappahl XLNT
Kello: Guess

Päätin, että nyt riittää tältä illalta seminaaritöiden kirjoittelu! Johan se on kohta valmis. Ja niinpä päätin laittaa tänne niiiiiiin pitkästä aikaa asukuvia! Tänään mulla oli päällä aivan ihana, oikein hulmuavan röyhelöinen Vilan neuletakki, joka villaisena lämmitää näin pakkasella mukavasti.

On niin mukavaa saada asukuvia pitkästä aikaa. Viime aikoina ne ei ole oikin onnistunut ja huvttanut: on ollut kamala kiire koulujuttujen kanssa eikä valoisa aika riitä kuvien ottamiseen kaikkien hoidettavien asioiden jälkeen. Lisäksi mun iho on ollut viimeisen viikon ihan järkyttävässä kunnossa, sillä se suutahti meikkivoiteesta ja on kukkinut kuin ruispelto! Onneksi kasvonaamiot ja pesuhrjat on keksitty. Näissä kuvissa näppylät ei onneksi pahasti näy! 

Syksyn koulukiireet on aiheuttanu myös sen, että mun vaatekaappi on joutunut kriisiin. Oon koko syksyn vaan vetänyt päälle lähestulkoon, mitä ekana osuu käteen, kunhan vaate vaan on käytännöllinen. Vaatekaappi on sekaisin enkä ole keksinyt mitään uutta ja jännittävää pitkään aikaan. Tietenkin se, että alkusyksystä mun kaappiiin löytyi pitkästä aikaa housuja, on vaikuttanut tähän juttuun - mun mekkotyttöidentiteetti on vähän hukassa. Ja vaivaahan sitä kaappia myös opiskelija perusvaiva: jotain uutta ja kivaa tekisi mieli, mutta kukkaron nyörit pitäisi myös pitää tiukalla!

Niinpä olis hauskaa aamulla keksiä tämä neuletakki ja pukea se pitkästä aikaa päälle! Pitkät röyhelöhelmat tekee tosi naisellisen olon!


perjantai 22. marraskuuta 2013

Kaikkea pientä kivaa


Viime aikojen kaikkea pientä kivaa ja arjen luksusta - kuvitteellista tai todellista. Tilkka Baileysia ja sulkaanompparellit tekevät vanilijajäätelöstä jälkiruuan tai ansaitun täysin turhan herkun.

Body Shopin kasvoharja on ollut lähestulkoon pelastus mun loppusyksystä innostuneeseen akneen. Oon varmaan aiemminkin kironnut mun käsittämätöntä rasvaista teini-ihoa: lukiossa ajattelin, ettei mulla sit enää yli kakskymppisenä oo mitään finniongelmia. Niin varmaan! Kesä oli vielä ihan inhimillistä, mutta auringon katoaminen ja korkeat takinkaulukset on herättäny kukinnan. Kasvojenpesusienet vaihtui kunnon harjaan ja onneksi tajusin tehdä niin - iho tuntuu ja näyttää raikkaalta! Kaikki ihotyypit ei luonnollisesti kestä harjaamista, mutta oon kantapään kautta oppinut, että mun iho ei tottele helliä käskyjä, vaan siltä pitää ottaa luulot pois!

Niin, ja kun se aurinko on painunut jonnekkin piiloon ja näyttäytyy vaan hetkellisesti ja tosi ujosti, täytyy säihkettä etsiä muualta. Glitterin hauskat pöllökorvikset kiinnitti Juhon huomion: "Nää näyttäis tosi nätiltä sulla!" Hauskaa, kun pienet pöllöt voi sädehtiä mun korvissa :)

 

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Flowers on My Hair


Kun Kööpenhaminassa oli aikaa jäljellä reilu tunti, tuhlasin viimeiset kruununi Glitterissä tähän hempeään hiuskoruun. Mulla oli kamala hiuskriisihetki: hiukset vaan roikku ja pörrötti vääristä kohdista (kiitos kostea meri-ilmasto) ja halusin jotain piristystä. Tässä on tyttömäisyyttä, sopivasti romantiikkaa ja samalla kevyesti hippimeininkiä!

Onhan hiuskorut ollu juttu jo vaikka kuinka pitkään, mutta vasta nyt löysin ne omaan päähäni. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Toissapäivänä eräs profrssori yliopistolla kommentoi koruiani sanoen, että "Heidillähän on päässään tuollainen udmurttineidon hiuskoru!" En todellakaan tiennut, että koru on jotenkin suomalais-ugrilainen, mutta sehän on vaan hauska lisä (näitä fennisti-juttuja...)! :)

Juho osti omilla viimeisillä kruunuillaa korvakoruja - musta on niin mahtavaa, kun mulla on mies, joka välittää koruistaan ja uskaltaa leikitellä niillä! <3

maanantai 18. marraskuuta 2013

Haaste: kuka minä olen?

Classy XL-blogisti haastoi mut paljastamaan, kuka täällä ruudun toisella puolella kirjoittelee. Mahtava tapa rikkoa parin viikon liiaan liian pitkäksi venynyt hiljaisuus! Otin tietenkin haasteen vastaan ja laitoin sen eteenpäin! Alla haaste kokonaisuudessan, jännää!

Aivan ensiksi blogihasteen ohjeet:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 faktaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun tulee keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa/seuraajaa.
5. Sinun pitää kertoa ketkä olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.


Tyylin viemää - 11 faktaa minusta (yritin valita sellaisia, joita en olisi niin kovasti vielä toitottanut täällä):
1. Olen aika äänekäs ihminen: nauran ja puhun aina kovaan ääneen!
2. Äitini on aina kaikella rakkaudella kuvannut mua tilaa vieväksi ihmiseksi: tykkään olla huomion keskipisteenä ja läsnäoloni yleensä huomataan.
3. Olen aika haaveilija ja jos aikaa on, vietän aikaa mielelläni pilvilinnoissani!
4. Olen aika tempperamenttinen, mutta myös herkkä. Yleensä ne kulkevat käsi kädessä.
5. Perfektionismi on paheeni. Jos saisin valita, tekisin aina kaiken täydellisesti.
6. Tiedän opiskelevani omaa alaani (suomen kieli) ja toivon hartaasta, että voin työllistyä alalla, kunhan valmistun!
7. Haluaisin olla todella siisti ihminen ja siivousintoilija. Todellisuudessa olen äärettömän suurpiirteinen ja boheemi.
8. Mun vaatekaapissani on meneillään kriisi. Mun tyyli on siis kriisissä juuri tällä hetkellä!
9. Pimeät syysillat masentavat mua. Kaipaan valoa!
10. Hyvä seura, nauru, juoruaminen ja lasi kuohuviiniä parantavat vaivan kuin vaivan!
11. Olen ylpeä ja onnellinen XL-tyttö ja aion olla vastedeskin!


Näihin kysymyskiin vastasin:

1. Omakotitalo vai kerrostalo?
Pidän molemmista. Haaveilen kyllä enemmän omakotitalosta.

2. Lempiruoka?
Olen aika kaikkiruokainen ja herkku kuin herkku sopii. Sushi on kyllä mieletön herkku!

3. Vaatekauppa, josta ostat pääasiassa vaatteesi?
Vila.

4. Miksi bloggaat?
Halusin kanavan omille ajatuksille, muiden ajatuksille, omille kuville ja tarinoille.
Ja tietysti lisää XL-naisia blogimaailmaan! 

5. Unelmalomasi?
Täydellinen yhdistelmä kaikkea: kulttuuria, kaupunkia, historiaa, shoppailua, rantalomaa,
rentoutumista? Onkohan sellainen edes mahdollista? 

6. Millainen on joulusi?
Tänä jouluna pitkästä aikaa oman perheeni kanssa eli perhejoulu ja mökkijoulu. Joulu on ollut 
aina lämminhenkinen, rauhallinen ja ihana. Rakkaita ihmisiä ja lämmintä tunnelmaa. 

7. Lempivuodenaikasi?
Kesä. Vaikka olen kevään lapsi, rakastan kesää yli muiden!

8. Tuplakupla vai lokki?
Tuplakupla.

9. Haaveesi?
Maailma on aika epävarma paikka nuorelle aikuiselle. Haaveilen, että kaikki menee hyvin. 
Että saan olla onnellinen ja elää Juhoni kanssa. Ura, lapsia, koti... Sellanen basic-haave.

10. Lempinäyttelijä?
 Penelope Cruz

11. Mitä pidit tästä haasteesta? :-)
Hauska! 

Heidät haastoin:
4. Luonnon ympyröitä
5. Muruja Mardella
6. Maidelin
7. Maianna 
8. Auroraam 
9. No Heels Needed 
10. kapteenilla 
11. Ruokasotaa

Ja sitten mun kysymykset haastetuille:

1. Millainen on lapsuuden kesämuistosi?
2. Korkeat vai matalat kengät?
3. Lempivaatteesi?
4. Hauaisitko asua maalla vai kaupungissa?
5. Unelma-ammattisi?
6. Paras matkasi koskaan?
7. Mitä ottaisit mukaan autiolle saarelle?
8. Mitä et ole kertonut lukijoillesi itsestäsi?
9. Hikitreeni kuntosalilla vai hetki loistavan kirjan kanssa?
10. Jos tanssit, missä, milloin ja miski?
11. Lempielokuvasi?

Toivottavasti kaikki haastetut blogit sopii tähän haasteeseen. Lukijatietoja on selvitelty 
blogilistalta ja blogin sivuilta :)

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

The Last of København

Oon ollu viime viikot vähän huono emäntä täällä - en oo millään ehtinyt postata mitään. Opetusharjoittelu vetää viimeisiään, loppu häämöttää, mutta hommille ei näy loppua: seminaarityöt ja viimeiset kurssit ennen lomaa pitäisi pystyä hoitamaan alta pois. 

Nyt varastan kuitenkin hetken itselleni ja teille! Kertomukset viimekuisesta Köpiksen matkasta jäi ihan kesken. Tässä olisi vielä kuvia viimeiseltä päivältä: auroinkoinen mutta hieman kalsea torstai 24.10. oli ihastuttava! Kiertelimme keskustassa, Rosenborgin linnan puistossa, Kasvitieteellisessä puutarhassa ja otimme aivan rennosti ennen kotiin lähtöä.


Mun  mielestä kööpenhaminalainen pyöräilykulttuuri oli aivan fantastinen: pyöriä oli tosi paljon joka paikassa, autoteiden vieressä pyöräilykaistat ja kaikenlaisia pyöriä ja pyöräilijöitä, jotka huiskivat menemään hurjaa vauhtia! Mikä parasta, Kööpenhaminassa pyöräilijä ei ole mikään liikenteen hylkiö, vaan kiinteä osa sitä eikä pyöräilijän tarvitse joka käänteessä pelätä jäävänsä auton alle!
 

Aivan pyöreän tornin vieressä oli yliopiston kahvila, jossa oli tietenkin käytävä istumassa!


Classy XL -blogista heitettiin mulle blogihaaste, jonka oon ottanut vastaan Siihen mennään sitten huomenna!

perjantai 1. marraskuuta 2013

Weekend!

Lomalta paluu on aina raskasta, mistä se sitten ikinä johtuukaan. Nyt perjantai-iltana jotenkin tuntuu, että tämä viikko on ollut aika raskas. Se on sisältänyt paljon työtä, pitkiä päiviä, itkua ja naurua, stressiä ja kiukkua, onnistumisen riemua ja hillittöntä pettymustä. Aika paljon tunnetta yhteen viikkoon. Mä oon joissain asioissa tosi perfektionisti (vaikka vanhetessa oon oppinut myös relaamaan) eikä ei tai epäonnistuminen kuulu mun sanavarastoon. Sen takia toisinaan omaa keskeneräisyyttä tai epäonnistumista on vaikea katsoa silmiin. Mä antaudun mun projekteille aina sataprosenttisesti, joten onneksi kuitenkin suurimmaksi osaksi saan kokea onnistumisen tunteita.

Tänään sain hetken ajatella aivan jotain muuta kuin opetusharjoittelua, kun osallistuin yliopistolla kieliaseneet ja kieli-ideologiat tutkimuskohteena -seminaariin. Koko päviän mielenkiintoista tietoa, tutkimusta, hienoja ajatuksia ja loistavaa inspiraatiota omia opinnäytteitä varten. Älkää käsittäkö väärin, viihdyn opetusharjoitelussa erinomaisesti ja nautin opettamisesta kovasti! Se on kuitenkin toisinaan varsinaista itsetutkiskelua ja tunteiden vuoristorataa.

Kuluneen viikon monia menoja näkyy esimerkiksi alla: viime lauantaina kuvattiin kansi Suman kujjeikaaseen murrekalenteriin. Projekti on lähestulkoon kasassa ja kohta se tulee! Ulkona oli ehkä asteen kaksi lämmintä ja me hytistiin tyttöjen kanssa kameran edessä - oltiin kaikki aivan kananlihalla! Mutta kuten aina Suman projekteissa, hauskaa oli :) Toivottavasti kuvista tuli hyviä, en oo ite niitä vielä nähnyt. Nämä otokset on siis kuitenkin mun omasta kamerasta kuvaustauolta. Niissä näkyy muuten myös mun uusi talvitakki! Tuo Vero Modan takki tosin on ainakin täällä Oulussa joka toisella vastaan kävelevällä nuorella naisena mustana tai jossain toisessa värissä, mutta se löytyikin Stockalta opsikelijaystävälliseen hintaan ja sopii erinomaisesti pikkupakkasille, joten mikäs siinä!

Nyt laitan koneen pois ja katson Vain elämää loppuun! Rentouttavaa viikonloppua kaikille!