Näytetään tekstit, joissa on tunniste vapaapäivä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vapaapäivä. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Weekend

Viikonloppu, ihanaa, kun se aina tulee. Mun viikonloppu oli täynnä touhua, mutta oli se myös todella rentouttava. Hengailin itsekseni, kun Juho lähti hiihtoreissulle kaverinsa kanssa ja otti Freyan matkaan mukaan.

Perjantaina tein tentin ja lähdin sen jälkeen keskustaan ostamaan pikkusiskolle synttärilahjaa. Nuorelle neidille löytyikin aivan ihana pieni lahja, laitan kuvia siitä sitten ensi kuussa, kun mun sisko ja veli tulee meille kylään! Iltapäivästä otin itseäni niskastani kiinni ja menin jumppaan, mikä oli loistava idea - tuntui niin hyvältä hieman rääkätä itseään viikonlopun kunniaks! Liikuntahallin peilisali oli halkeamispisteessään, kun mä ja noin viisikymmentä muuta naista huhkittiin siellä hikikarpaloita.

Niin, ja sitten mä siivosin. Se on joku juttu: kun Juho ja Freya lähtee vaellukselle, mä siivoan kunnolla. Ja niin mä tein nytkin. Me ollaan aika suurpiirteisiä eikä siivoaminen ole kummankaan lempiharrastus. Välillä koti onkin ihan hävityksen jäliltä, mutta onhan se aina mukavampaa, kun siistiä. Pikku kaksio tuntuukin paljon isommalta! 

Upea aurinko paistoi ja piristi mun päivää, se sai huurtuneet oksat kimaltamaan, ulkona on talven ihmemaa.


Ostin viikonlopuksi itselleni kiloittain hedelmiä. Oon varmaan unohtanut kertoa, että oon ollut karkkilakossa kohta kahdeksan kuukautta. Olo on kevyt ja hyvä ja mun elimistö voi ihan tosi hyvin. En ollutkaan ymmärtänyt, miten mun ainainen makeanhimo oli tehnyt mun olosta niin turvonneen ja tukalan. Nyt se on onneksi tipotiessään! Vuoden vaihteesta olen ollut totaallisessa herkkulakossa, jo 17 päivää. Ei ole ollut vaikeeta, kuten ei karkkilakossakaan oleminen, mutta kun jotain hyvää haluan välillä syödä, niin hedelmät toimii siihen hätään erinomaisesti. Viinirypäleitä, banaaneja, hunajamelonia, kiwejä, avokadoa... Nam, nam!


Perjantai-iltana, kun hullu siivousprojekti oli valmis, herkuttelin wokilla: paksua nuudelia, sinisimpukoita, isoja valkoisia papuja, parsakaalia, kirsikkatomaatteja ja sipulia soijakastikkeen kera. Katselin netistä Good Wifea ja Totuuden anatomiaa, ne on mun lempisarjat. Jostain kumman syystä tykkään sarjoista, joiden päähenkilönä on voimakas naishahmo! Nyt viikonlopun aikana koukutuin Nashvilleen, katsoin tyyliin 11 jaksoa... :D


Lauantaina en tehnyt melkein mitään. Nukuin pitkään, pohdin tohtisiko sitä nousta ylös, ja tuijjottelin tosiaan sitä Nashvilleä. Aloin neuloa itselleni säärystimiä. Auringonnousu kimalteli ikkunassa roikkuvissa lumihiutaleissa. Illalla vietin laatuaikaa kavereiden kanssa: aloiteltiin meillä ja jatkettiin opiskelukavereiden synttäribileisiin. Tulin kotiin vasta aamutunneilla. Oli tosi hauskaa!

 

Sunnuntaiaamuna maistui raikas hedelmäsalaatti :)


tiistai 9. heinäkuuta 2013

Mini holyday at the beach

Parin vapaapäivän ajaksi päätettiin ottaa suunnaksi Hailuodon hiekkarannat. Sunnuntaina hypättiin bussiin ja hurasteltiin Marjaniemeen. Sieltä matka jatkui jalkapatikkana merkkittyä reittiä pitkin saaren länsirantaa pitkin kohti pohjoista. Hiekkarantaa oli kilometrikaupalla! Aivan ihanaa, rauhallista rantaa, jossa sai olla ja viettää aikaa täysin ilman häiriötekijöitä. Ihan kuin ulkomailla!


Sunnantai-ilta oli aurinkoinen ja lämmin, joten uskentelimme meressä ja nautimme lämmöstä ja raikkaasta merituulesta.
 

Aurinkoisen illan päätti kuitenkin sade ja kova tuuli. Se ei harmittanut yhtään, kun puolen yön aikaan havahduimme teltasta auringonsäteisiin. Taivaalla oli upea keskiöinen valonäytelmä, aivan ihana!
 

Olen käynyt vaeltamassa Juhonn kanssa monenlaisissa paikoissa, mutta täytyy kyllä sanoa, että hiekkaranta on yksi romanttisimmista kohteista tähän mennessä! Oli aivan loistavaa pystyttää telttä hiekalle, ketään ei näkynyt missään, aivan kuin olisimme olleet autiolla saarella.
 



Hauskuus ei voinut kestää kuitenkaan niin kauan kuin olisin halunnut. Oli tietenkin mukavaa palata kotiin eilen illalla, ja toimmehan puolet rannasta kotiin mukanamme, sillä joka paikassa oli aivan tosi paljon hiekkaa! Paikka oli aivan loistava parin päivän minilomaan, suosittelen lämpimästi!
 

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Tyttöjen kanssa Bisketissä

Viikon ainoan vapaapäivän pelasti sateelta se, että käytiin tyttöjen kanssa Bisketissa kahvilla. Mikään ei voita girl talkia! Bisketti on ihan meidän vakiopaikka pikku kahvittelulle, sillä se on todella viihtyisä, se on keskellä kaikkea ja siellä on todella monipuolinen ja jopa opiskelijan kukkarolle sopiva valikoima suolaisia ja makeita herkkuja.  Ja jälleen kävi niin, etten voinut tiskillä vastustaa kiusausta, vaan mun piti ehdottomasti saa viikonlopun kunniaksi pieni bébé-leivos. Nam, se oli herkullinen!


Mun asuvalinta uhmasi keliä. Halusin ehdottomasti kuitenkin laittaa korot, sillä työpäivinä niistä ei juuri ole iloa. Ja vaikka keli on kostea, oli kuitenkin aika lämmin.
 

Mekko: Mango
Jakku: Vero Moda
Huivi: I am
Laukku: Mango
Kengät: Vagabond
 

Huomaan ostavani Mangolta paljon sinisiä mekkoja ja aina kun eksyn verkkokauppaan, ihastun mekkojen sinisiin versioihin kaikista eniten! Tämä mekko on myös matkamuisto maaliskuisesta Budapestistä. Niin on myös I amin silkkihuvi, jonka huomaan kietaisevani kaulaan melkein asun kuin asun kanssa. Se on kevyt, kaunis ja sopii niin moneen! Ostokset matkakohteesta ovat usein niitä parhaita matkamuistoja, sillä aina niitä käyttäessäni muistan ihanan matkani milloin mihinkin. Mangon laukku on Prahasta, jossa muuten Mustekin ostoskadun liepeillä on paras Mangon myymälä, jossa oon koskaan käynyt.


Vagabondin Audrey-avokkaat ovat olleet ihan paras ostos! N. 9 cm:n korko näyttää todella hyvältä, mutta ei ole liian korkea oikeaan käyttöön. Eivät nämä kuitenkaan mitkään maratoonikengät ole, vaikka tuntuvatkin jalassa tosi hyvältä. Ilmankos mulla on ne kahdessa eri värissä :)



sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Lettukestit

Kymmenen päivän työputken päättymisen kunniaksi meillä oli Juhon kanssa eilen pienet lettukestit! Omasta mielestäni olin todellakin ansainnut mukavan rentoutumishetken ahertamisen jälkeen. Se viritti myös mukavasti sunnuntiaseen vapaapäivään. Joten siinä sekoiteltiin taikinaa ja paisteltiin lettuja leipäjuustokuutioiden kanssa samalla kun prinsessa Madeline sanoi "tahdon" lahden toisella puolella. Ihanan romanttista se oli lettupannun ääressäkin.


Letut nautittiin aurinkoisella parvekkeella tuoreiden mansikoiden ja kermavaahdon kera. Ihanaa olla aikuinen, kun voi vapaasti syödä makean päivällisen, jos huvittaa! Laseissa kupli home made -raddler, joka oli ihan todella hyvää.


Eilinen lämmin ilta-aurinko saattoi olla viimeinen vähään aikaan, joten oon todella iloinen, että ehdin töistä nauttimaan siitä! Aamulla sutaistu ponnariletti oli todella pirteä ja käytännöllinen ja pysyi ryhdikkäänä iltaan asti.
 

Paita: Vero Moda
Shortsit: H&M
Aurinkolasit: Mango
Korvissa helmet
 


torstai 30. toukokuuta 2013

The Day Of

 Kesätöitä tehdessä vapaapäivillä on jotenkin ihan erilainen arvo kuin opiskellessa. Ja varsinkin kun ulkona on liki 30 astetta lämmintä! Eilen sonnustauduin uusin vihreisiin biksuihin ja suuntasin viereisen järven rantaan kylpemään auringossa. Biksut on H&M:stä ja aurinkolasit on ne jo varmasti tutuksi tulleet Mangon lasit.


Illalla grillattiin ja hengailtiin kaveriporukalla. Aurajuustotäytteiset ja pekoniin käärityt paprikat olivat todella herkullisisa! Lisäksi grillasimme maissia, kesäkurpitsaa, makkaraa ja pihvejä. Pöytään kannettiin myös hedelmiä ja muuta pientä naposteltavaa.



Mummi lähetti mulle jälleen espanjalaisen Voguen. En ole ehtinyt vielä lukea sitä, mutta hauskaa on, että sen mukana tuli myös aika paksu kauneus-liite. Tuplasti luettavaa ja kielitreeniä!
 

Lehden mukana  tuli See by Chloén tuoksunäyte. Ihanan herkkä ja aistikas tuoksu, jossa on kevyt vanilijainen vivahde. Tää menee ehdottomasti uusien toivetuoksujen kärkeen!