lauantai 25. tammikuuta 2014

Hair Inspiration

Mun hiukset kaipaa jotain uutta. Mun olisi pitänyt raahautua kampaajalle jo kauan aikaa sitten, mutta en ole raaskinut ja viitsinyt ja uskaltanut. Äiti ja siskot on leikannu mun hiuksia tosi hyvin ja vasta nyt musta alkaa todellakin tuntua, että haluan lisää raikkautta, naisellisuutta ja keveyttä mun hiuksiin.


Sain uuden kivan värin alkukuusta ja olen ollut siihen tosi tyytyväinen. Hiusten latvat harottaa kuiteniin pahemman kerran ja edessäkin on mittaa aivan liikaa. Mutta faktahan siis on, että olen istunut kampaajan tuolissa viimeksi lokakuussa 2010. Mun hiukset onkin ollu melko vapaat ja vallattomat opiskelijahiukset, joita olen pyrkinyt pitämään ojennuksessa parhaani mukaan. Nyt musta kuitenkin tuntuu, että ansaitsen hieman hiusglamouria ;)

Mulla on melko selvä visio siitä mitä haluaisin: edestä lyhkäsemmän, kerrostetun, kevyemmän... Tottakai mua vähän jännittää antaa mun hiukset jonkun täysin tuntemattoman käsittelyyn pikästä aikaa. Entäs jos mun kutrit meneekin pilalle? Niin turhalta kuin se kuulostaakin, tää mun kampaajakeikka saatta vaatia hieman rohkaisua. Niinpä keräilin tohon alle muutamia staroja, joilla on aivan tajuttoman upeat hiukset. Nää kuvat sitten inspiroi mun hiuksenleikkausprojektia ja saavat mun ehkä tässä lähiaikoina tarttumaan puhelimeen ja pirauttamaan kampaajalle!


 
 

  • Prinsessa Madelinen hiukset viimesyksyisessä Ruotsin Ellessä olivat aivan fantastiset: arvokkaat, rennot ja seksikkäät yhtä aikaa. Ja pituuskin on mielestäni aika kiva! 
  • Haydenin hiukset ovat ihanat ja Nashvilleä katsellessani käytän ainakin puolet ajasta ihastellen "Juliette Barnesin" kampauksia. 
  • Dana Delay on mieletön Megan Hunt Totuuden anatomiassa, ja luonnollisesti tärkeä osa fiksua, kaunista, mutta kipakkaa naista on punaiset, mutta luonnolliset hiukset. Juuri siksi pidänkin niistä: ne ovat niin todella kauniit ja luonnollisen näköiset yhtä aikaa. 
  • No, Jenniferin hiuksia ei ehkä tarvitse perustella. Tottakai suuren idolini hiukset on mun hiusinspiraatiolistalla! Ja ne on kerrostettu edestä todella kivasti!
  • Shakiran hiuksissa on samaa luonnollisuutta kuin Danalla. Ja ne on superseksikkäät!
  • Tottakai Kardashianin siskoksilla on upeat hiukset. Haluan omieni kuitenkin olevan ehkä aavistuksen luonnollisemmat ja humanistisemmat. 
Näiden ajatuksien kanssa kun menen kampaajalle, voi olla, ettei kampaaja oikein tiedä, miten pitäisi leikata :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti