lauantai 11. toukokuuta 2013

Tapahui viikonloppuna

Pitää aloittaa tämä postaus tunnustuksella: viikonloppu on ollut tähän mennessä vähän tylsä. On ollut vain sateista ja paljon kaikkea "pakko hoitaa pois alta" -tekemistä. Siitä huoimatta oon yrittänyt ottaa siitä kaiken hyvän irti!
 
Juho ja Freya suuntasivat Syötteelle patikoimaan viikonlopuksi ja oli tosi harmi, kun en päässyt mukaan (bussuaikataulut keskelle ei mitään ei aina mene niin kuin toivoisi...). Heti perjantaina päätinkin sitten lähteä salille hikoilemaan ja irvistelemään, ja se vasta tuntuikin hyvältä!
 

 
Perjantai-illan herkuiksi olin valinnut Punnitse ja Säästästä (miten tätäkin pitäisi taivuttaa? :D) banaanilastuija ja jogurttibanaaneja. Se on kyllä ihan paras kauppa, kaikkea luonnollista ja herkullista yllin kyllin! Kuuma kaakoa läämmitti viileää iltaa. En oikein perusta valmiista kaakaojuomajauheista, joten keitän omani aina sokerittomasta kaakaojauheesta ja lisään sokeria maun mukaan. Niin on helppo saada myös tummaa ja katkeran suloista kaakaota.
 

 
Illan piritykseksi lakkasin pitkästä aikaa myös kynnet. Intohimoinen punainen on ollut paitsiossa aivan liian pitkään. Lakkana oli Maybelinen Forever Strong ja sävy 08 Passionate Red.
 
 
Kuten aiemmin tällä viikolla kerroin, yritämme saada parvekkeen kesäkuntoon tässä toukokuun aikana. Parvekkeen lisäksi olohuone saa vähän uutta ilmettä. Vanha Ikean Malm-lipasto sanoi työsopimuksen irti jo pääsiäisenä, mutta saimme vasta viime viikolla tilattua samalata valmistajalta korvaavaa kalustoa kantamaan kiloittain opiskelumateriaaleja ja muistiinpanoja. Mun piti sitten tietenkin tyhjentää ja purkaa vanha lipasto alta pois. Olipa homma! Sen lisäksi uudelleenarkistoin omia muistiinpanojani Tiimarista ostamiini mappeihin. Ne ovat herkullisen värisiä ja valmistettu kierrätysmateriaalista. Tämän viikon ekoteko!
 
 
Tänään laitoin ruuaksi kanaa tomaattien ja chilin kera. Chili antaa todella herkullista lämmintä potkua kanalle.
 
 
Iltapalaksi tein kaneliuuniomenalohkoja. Tavallisesti mukana olisi voissa ja sokerissa pehmenneitä kaurahiutaleita, mutta päätin ottaa tänään kevyemmän version. Eli pari vähän hapanta omenoita, sokeria ja kanelia, ja uunissa noin 30 min.
 
 
Pitää vielä mainostaa kaikille herkkusuille ja kodin hengettärille rakkaan ystäväni Marin uutta blogia. Käykää  tutustumassa ja ihastumassa kaikkeen herkulliseen osoitteessa http://murujamardella.blogspot.fi/
 
Omenaherkun kaveriksi sopi loistavasti kaunis Isla Fisher ja Himoshoppaajan salaiset unelmat! Nauroin katketakseni ja tlin äärettömän hyvälle tuulelle. Lisäksi tunnistin itseni ja shoppailuhimoni Rebecan roolihahmossa, oli ihanaa nähdä omat ajatuksensa valkokankaalla!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti