torstai 1. elokuuta 2013

I want This Thursday!

H&M:n syyssesongin katalogi saapui eilen. Ei sille voi mitään, että jos ulkona sataa vettä ja postiluukusta kilahtaa katalogillinen ihania syysuutuuksia, että ajatukset väkisinkin kääntyy kohti sykysä... Onhan tänään jo elokuun ensimmäinen päivä! Toisaalta pitäisi varmaan sanoa, että tänään on vasta elokuun ensimmäinen päivä ja kesää vaikka kuinka jäljellä. Niin tai näin, tänään on tasan 18 päivää siihen, kun mun kesäloma (tai paremminkin kesätyö) loppuu ja palaan koulun penkille! Vaikka aion nauttia niistä täysin siemauksin, tämän päivän vietän miettien kaikkea syyskivaa!

Kokosin tuohon alle mielestäni kaalogin parhaita paloja. Oli niitä varmasti enemmänkin, mutta nämä jäivät mieleen. Nämä päätyisivät kaikki mun vaatekaappiin, jos voisin shoppailla miten huvittaa.


1. Tvillihousut, 2. Satiinimekko, 3. Sifonkipaita, 4. Stretchfarkut, 5. Nahkahanskat

Sen verran tässä on fuskausta, että molemmat noista housuista ehdin tilata itselleni ennen kuin katalogi edes saapui, varmaan noin kaksi viikkoa sitten. Nehän ovat siis H&M:n plussakoon mallistosta, jonka housut on ainakin aiemmin sopinu mulle todella hyvin! Näin kurvikkaana on vähän riskiä tilata housuja netistä, mutta toivon niiden istuvan yhtä hyvin kuin edellisetkin!

Satiinimekossa on jotain hauskaa 70-luvun fiilistä. Valkoinen hihaton sifonkipaita olisi täydellinen peruslisäys paitojen joukkoon. Nahkaanskojen konjakki sävy on jotenkin herkullinen, mutta vaatisi kaverikseen samansävyiset kengät, joita en ainakaan ole ajatellut hankkivani lähitulevaisuudessa. 

Verkkokauppakierrokselta löytyi myös kaikkea muuta ihastuttavaa, karvakauluksia, kiiltonahkakorkkareita ja sinisisä housuja. Kenkien kohdalla jää aina vaan pohtimaan, kannattaako niitä ostaa, jos ne eivät ole nahkaa? Tai siis kestävän materiaalin ja käyttömukavuuden pitäisi olla tärkeämpiä asioita kun suloisen ulkonäön, mutta eihän se aina mene ihan niin...  Ja uskaltaisiko tilata netistä housut, jos ei ole kokemusta valmistajan mitotuksesta? Esimerkiksi Asokselta löytyy kivasti kurvikkaiden naisten vaatteita, mutta niissä pienimmänkin koon mitat ovat suuremmat kuin mun. Näitä pitääkin sitten miettiä! Onneksi siihen syksyyn on vielä hetki, ei ole todellakaan mikään paniikki käsillä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti