Pics and memories

Kuten vuoden ensimmäisessä postauksessa kerroin, tämä on se vuosi, kun täytän 25 vuotta. Vajaa kuukausi sitten en juuri ajatellut asiaa, mutta tässä parin viikon sisään oon huomannut, että aikamoinen ikäkriisi alkaa nostaa päätään. Saanko olla ihan rehellinen? Mua ahdistaa täyttää 25! Miksi? Varmaan niistä ihan samoista syistä, kun ahdistaa täyttää 30 tai 40, vaikka mittakaava on huomattavasta minimaalisempi. Tuollainen ns. merrkipäivä ei ole merkkipäivä turhaan: 25-vuotiaana on elänyt neljännesvuosiasada ja jättää taakseen nuoren aikuisen elämään - viattomuuden aika on ohi, ja nyt viimein pitäisi olla kuin aikuinen. Oonhan mä elänyt itsenäisesti omillani lähes kuuden vuoden ajan, mutta eipä siinä elellessä ole ikä painanut.

Joku vanhempi varmasti sanoo, että odotas kun täytät 30, että sitten se vasta kriisin pistää! Varmasti pistääkin, en kiellä :) Kummasti sitä jo tässäkin vaiheessa alkaa pohtia, mitä on tehnyt, saavuttanut, valinnut, suunnitellut, toteuttanut, haaveillut... Katsotaanpas, miltä mun lista näyttää:

• muutin pois kotoa
• kirjoitin ylioppilaaksi
• löysin ihanan miehen ja menin naimisiin
•  me ostettiin koira
• hylkäsin vaaleat hiukset ja aloin bruneteksi
• pääsin opiskelemaan yliopistoon
• me muutettiin Helsingistä Ouluun
• oon vaeltanut Juhon kanssa Lapin erämaissa
• me ostettiin toinen koira
• mulla on ja mä olen saanut ihania ystäviä!
• oon matkustellut Euroopassa
• oon tanssinut paljon ja keikkaillutkin vaikka missä
• oon osallistunut kerran mallikilpailuun
• oon ollut tosi ainejärjestöaktiivinen

Niin, ei kai tuo oo yhtään hassumpi lista. Onhan sitä tullut tehtyä vaikka mitä, sellaistakin, mitä en varmasti muistanut tohon kirjoittaa. Niinpä keräilin vähän kivoja kuvia, suurin osa viime vuosilta, jotta voisin muistella, mitä kaikkea hauskaa nuorena aikuisena on ehtinyt tapahtua!

Vaikka mä olen henkeen ja vereen etelän tyttö, mä oon kuitenkin syntynyt Jyväskylässä. Me muutettiin etelään kun mä olin viisi, ja siellä olenkin viettänyt lähes koko elämäni, asuen Järvenpäässä, Espoossa ja Helsingissä.

(Kuvat: Daria Pritup)

Mä oon aina ollut aika hikari: mielelläni luokan paras, läksyt aina tehtyinä, kunnianhimoinen, tiedonjanoinen ja utelias. Mihinkäs muualle olisin hakenut lukioon kuin Ressuun? Lukioaikoina mä olin sellainen blondi tanssijatyttö: vedin tanssikursseja sen sijaan, että olisin itse käynyt liikuntatunneilla, ohjasin vanhojen oman tanssin kaikille kakkosille ja kannoin aina treenikassia mukana. Vaikka mä en vielä lukiossa ollut aivan varma, mitä halusisin iso tehdä, mulle kyllä selvisi, mitä en jäisi ikävöimään: fysiikaa, matikkaa, kemiaa, filosofiaa (sanoo tuleva filosofian maisteri) tai uskontoa. Lyhyen matikan tunnilla oli aina paljon parempaa tekemistä ja tunti sujui mukavasti, jos pystyi vierustoverin kanssa jakamaan rasian Brunbergin tryffeleitä.

Monelle saattaa tulla yllärinä, että oon ollut melkein koko elämäni vaaleahiuksinen. En oo tainnut jakaa vanhoja kuvia aiemmin! Noh, 2009 väri vaihtui, kun hiukset ei enää oikein kestänyt jatkuvaa blondaamista, superplatinanvaalea kun on aika kuluttava sävy. Mutta vaikka hiukset muuttui tummiksi, ei blondius kadonnut tytöstä yhtään mihinkään! Pitäähän mun jollakin pystyä selittelemään kaikkea mun höpsöilyä :)

Jokaisen naisen elämään kävelee jonain päivänä suuri rakkaus. Mäkin tapasin omani. Me totaallisesti salamarakastuttiin ja mentiin kihloihin ennen kuin kaikki meidän läheiset edes tiesi meidän seurustelevan. Me saatiin toisemme eikä mikään muu voisi tehdä mua onnellisemmaksi. Juho on maailman hauskin tyyppi, täydellinen sekoitus älykkyyttä ja äijää. Ja moderni mies, mikä on loistava asia! Mä en ihan hirveesti välitä perinteisistä sukupuolirooleista tai miehen ja naisen erinevistä asemista - niin parisuhteessa kuin yhteiskunnassakaan. Juho on saanut mut kokeilemaan kaikkea sellaista, mihin en olisi yksin koskaan lähtenyt, ylittämään mun rajat ja katsomaan laatikon ulkopuolelle.

Kun ei ole lapsia, täytyy olla koira. Meidän koiraostokset on ollut vähän sellaisia mielijohteisia: 

"Hei, hommataanko koira?"

"Olishan sellainen kiva!"

Ja sitten aika pian me ostettiin koira :) Ja ehtihän niitä olla hetken jopa kaksin kappalein. Kirill (vas.) jäi kuitenkin auton alle reilu vuosi sitten. Oli mun elämäni yksi kovimpia paikkoja käydä kaivamassa se pois lumihangesta Kuusamontien varrelta. Onneksi Freya ei karannut kaverinsa matkaan, vaan on meidän ilona joka päviä (tuossakin makaa kippurassa mun jaloissa, kun kirjoitan tätä)!

Tosiaan, mä oon isosta perheestä. Mulla on kolme pikkusiskoa ja kolme pikkuveljeä. 80- ja 90-lukujen vaihteessa meitä oli vain kolme, mä, Katja ja Elisa (kuvissa), mutta uuden vuosituhannen saattelemana saatiin perheeseen yksi sisko ja kolme pikkuveljeä lisää. Mikäs siinä, the more, the merrier! Kaikki mun sisarukset on ihan huipputyyppejä ja meillä on porukalla (isolla tai vähän pienemmälläkin) aina tosi hauskaa!

 
Tää vaellushomma on yksi niitä, joihin Juho sai yllytettyä mut mukaan. Juho on liikkunut luonnossa aina, mutta mä taas oon alkujani sellainan siisti indoor-tyttö. Villi ja vapaa luonto ja mun (yllättäen löytynyt) suomalainen sielu sopii kuitenkin kivasti yhteen. On aivan ihanaa pakata rinkka valmiiksi, sulkea puhelin ja tunkea se jonkun taskun pohjalle ja lähteä erämaahan. Melkein alkaa melkien suututtaa, jos törmätään muihin vaeltajiin reissulla (mulla on vaelluksella tosi suuri suomalainen henkilökohtainen tila) :)

Reissut Juhon kanssa on ihan parhaita: me ollaan molemmat jonkin tason kulttuurifriikkejä, ja historioitsijana toi mun mieheni jaksaa kiertää kaikki kirkot ja museot ja aukiot ja... Mä rakastan kauniita vanhoja rakennuksia, kaupunkien hälinää ja tunnelmaa, shoppailua, kahviloita ja sitä fiilistä, että on jossain täysin uudessa paikassa kaukana kotoa. Jokaisen nurkan takaa voi tulla vastaan yllätys!

Prahassa Starbucksissa Juhon nimi ei tuottanut kahvilan tytölle mitään ongelmia, mutta Heidi osottautuikin paljon hankalammaksi ja moniulotteisemmaksi nimeksi, kuin olin osannut kvuitella... :)

2012 on varsinainen reissukevät: huhtikuussa matkustin Marin kanssa Roomaan ja Roomasta itsekseni Amsterdamiin. Rooma oli mieletön paikka, lähden sinne takaisin viiden minuutin varoitusajalla ihan milloin tahansa! Kun näin vilauksen Colosseumista ensimmäistä kertaa, kiljuin riemusta! Toistamiseen en ehkä lähtisi Vatikaaniin: Pietarinkirkon torniin kiipeäminen sai mun ahtaanpaikankammon todellakin äärillimmeen.

Mä oon aina jotenkin ajatellut, että oon syntynyt väärään maansoaan: oon tosi puhelias,välitön, tutustun mielelläni uusiin ihmisiin, rakastan lattarimusiikkia ja -tansseja, ja muutenkin olen tosi suurieleinen. Viihdyin Roomassa ihan tosi hyvin, italialaisuudessa oli jotain äärettömän lämminhenkistä ja ihanaa. Toisaalta taas oon tosi suomalainen: tykkään, että asiat tapahtuvat ajallaan ja lupauksista pidetään kiinni.

Niin, Roomasta lensin varhaisena aamuna yli sadan pulisevan italialaisen (olisin halunnut nukkua koneessa) kanssa Amsterdamiin mun siskon luokse. Majoitus oli aikamoinen pilvenhajuinen ullakkohuone, mutta sijainti oli aivan keskustassa ja meillä oli tosi hauskaa. Mieleenpainuvinta oli varmaankin retki Keukenhofin tulppaanipuutarhoihin: kukat ovat juuri huhtikuussa parhaimmilllaan ja niitä on mielettömästi ja ne on ihan superkauniita! Suosittelen erittäin lämpimästi!

Opiskelijareissut on aina kivoja. Viime maaliskuussa lähdettiin suomen kielen porukalla Budapestiin, ah ihana reissu! Budapest on hieno paikka! Niin hauskaa oli, että innoissani odotan tulevia excuja!

Mitä olisi vielä tulossa? Toivottavasti ainakin viisikymmentä vuotta upeaa elämää lisää! 25-vuotiaana uudet haasteet odottavat edessä päin. Lapset ja asuntolainat ovat vielä tulevaisuudessa, haluan lähteä kaverini Marin kanssa viimein Barcelonaan (matkaa ollaan suunniteltu vuositolkulla), käydä New Yorkissa, tehdä Juhon kanssa kuukauden vaellus, lähteä vaihtoon, tanssia paljon lisää ja valmistua yliopistosta. Elämässä pitää haaveilla isosti ja elää haaveet todeksi. Toisaalta myös tavallinen haaveeton päivä on arvokas ja ihana, sillä elämä kaikkine iloineen ja suruineen on juhlaa! Ihanaa viikonloppua kaikille <3